Bergans toteutti Espoon Leppävaarassa Eko-Vermo-hankkeen, jossa Vermonnittyn alueella sijaitseva tonttimme kaavoitettiin, suunniteltiin ja kaavoitetut tontit myytiin eteenpäin.
Espoon kaupunki laittoi vuonna 2008 alulle Vermontien alueen kumppaanuuskaavoituksen. Sen tarkoitus oli tuottaa kysynnän mukaista kaavoitusta julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. Maanomistajien edustajista koostuva työryhmä ohjasi syntyvän asemakaavan mitoitusta, sisältöä ja profiilia sekä valvoi maanomistajien etuja. Bergansin rooli yhteistyöryhmässä oli merkittävä ja käsitti mm. seuraavia toimenpiteitä eri alojen asiantuntijoiden avustuksella:
- uusien energiaratkaisujen selvittäminen ulkopuolisten asiantuntijoiden avustuksella (TEKES; Geologinen tutkimuskeskus)
- alueen tulevan rakentamisen ympäristöluokituksen edellytysten selvittäminen (Pöyry Building Services Oy)
- puurakentamisen edistämisen määräysten huomioiminen kaavamääräyksissä sekä rakennustapaselostuksissa (Työ- ja Elinkeinoministeriö, Pöyry Finland Oy)
- alueen ns. vihreiden arvojen sekä ekologisten lähtökohtien huomioiminen (arkkitehti Anneli Lyytikkä).

Esityksessämme alueelle suunniteltiin uusiutuvaa energiaa, kevyttä liikennettä, matalaenergiarakentamista, viihtyisää ja valoisaa ympäristöä sekä vehreyttä viljelypalstoineen.

Bergans ehdotti energiaratkaisuksi maalämpöä, mikä ei ollut tyypillinen ratkaisu 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Selvittääksemme sen mahdollisuuksia osallistuimme Tekesin (nykyisin Business Finland) järjestämään GEOENER-tutkimukseen, jossa tutkijat selvittivät maalämmön edellytyksiä sekä hiilidioksidipäästöjä Vermon alueella.
Maalämpö osoittautui tulosten valossa elinkaariedulliseksi ja vähäpäästöiseksi vaihtoehdoksi. Energiaratkaisua ei kuitenkaan voida määrittää asemakaavassa, emmekä voineet vaikuttaa seuraavien omistajien valintoihin tässä suhteessa. Tutkimushankkeella oli kuitenkin suotuisa vaikutus maalämmön yleistymiseen kerrostaloissa. Olemme ylpeitä siitä, että edesautoimme osaltamme kehitystä.
Bergansille kuuluvan kiinteistön tonttien ostajia olivat YIT, Espoon Asunnot, A-Kruunu ja VVO. Vermonniitystä on kehittynyt eloisa ja tiivis kerrostaloalue pikaratikkareitin varrella. Bergans omistaa alueelta vielä yhden tontin, jolle on kaavoitettu liiketilaa.
